top of page

BISTRO & BAR POTKURI

Virolahdella Klamilan satamassa toimiva kesäravintola Bistro & bar Potkuri herää henkiin aina
talven taittuessa kevääseen, meren laineiden alkaessa liplattaa. Potkuri ilahduttaa vieraitaan huhtikuun lopusta aina syyskuun alkuun saakka.

 

Vaalimme paikallisuutta ja se näkyy kaikessa tekemisessämme - onhan ravintolan saanut nimensäkin Klamilan sataman maamerkeistä, jäänmurtajien potkureista.

 

Bistrossa tarjoilemme sesongin satoa, luotamme käsityöhön sekä puhtaisiin, rohkeisiin makuihin. Suosimme luomu- & lähiruokaa ja käytämme tuoreimpia kotimaisia raaka-aineita,
niiden alkuperän tuntien.

 

Potkurin keula on kohti huomista, se halkoo aaltoja
ja luo jälleen omaa tarinaansa koko miehistön voimalla.

makumaailma

Liitutaulu-menumme elää sesongin ja
saatavuuden mukaan. Jopa päivittittäin vaihtuva lista tarjoaa makuyllätyksiä myös silloin tällöin
kuumenevista savustuspöntöstä ja grillistä.

 

Inspiraationsa ruoka saa
lapsuuden makumuistoista, kesistä saaristossa &
seikkailuiltamme maailmalla. 


yksinkertaisuus

paikallisuus
tuoreus
kunnioitus luontoa kohtaan

rakkaus ruokaan

 

ovat tekemisemme teesejä.

Ravintola

puhdasta & paikallista

Käytämme paikallista Takaladon lihaa ja 
tarjoamme mahdollisuuksien mukaan
lähivesistä nostettua kalaa. Annoksistamme löydät
kylän metsistä poimittuja marjoja, sieniä & villiyrttejä sekä pienellä palstalla kasvattamiamme raaka-aineita
sipuleista syötäviin kukkiin.

Baarin hanoista kaadetaan Takatalo & Tompurin
Virolahdella pantua Potkuribisseä  ja valikoimasta
löydät palkittuja paikallisia oluita.

 

Elävä menu mahdollistaa sen, että tarjoamme aina
mahdollisimman tuoretta. Näin meillä myös varmistetaan,
että hävikki pysyy minimissä.
 

DSC06662.jpg

tunnelmaa & tapahtumia

Tunnelma ja maisemat - meille tullaan molempien takia.


Potkuri on vanhojen ja uusien tuttujen kohtaamispaikka,

johon tullaan tekemään muistoja niin perheen kuin ystävien kesken. Myös lemmikit ovat meille tervetulleita.

 

Ota erä biljardia tai nauti päivästä meren äärellä,
aurinkoisilla terasseillamme. Rento
satamameininki ja livemusiikki kutsuvat viihtymään.

Löydä kaikki kesän tapahtumat tapahtumakalenteristamme.

 

Palvelut

muut palvelut

Potkurista vuokrattavissa 2 kpl SUP-lautoja
& 2 kpl 
merimelontaan & kalastukseen
soveltuvia kajakkeja:

 

2h 20,00€
Lisätunti 10,00 €
Päivä 50,00 € 
Vuorokausi 60,00 €

 

Ilahduta läheisiäsi Potkurin lahjakortilla! 
Lahjakortit ostettavissa haluamallesi summalle 
ravintolasta aukioloaikojen puitteissa.

52301901445_c3dd400254_c.jpg
Bistro & bar Potkuri Klamilan satama

klamilan satama

Veneliuska, 15 vierasvenepaikkaa, polttoainemyynti 24/7, vesipiste sekä kemiallisen WC:n tyhjennys. Vuokrattavissa sauna sekä grillikota.  Sataman palveluita
hoitaa Klamilan veneilijöiden kioski. 

Sataman ympäristöstä löytyy 18-väyläinen
frisbeegolf-rata, pururata, kuntoportaat, uimaranta sekä 

matkaparkki karavaanareille.

Paikat varattavissa ja maksettavissa
Matkaparkki.com -sovelluksella. 

TERVETULOA HERKUTTELEMAAN
BISTRO & BAR POTKURIIN!

Olemme avoinna:

 

Avajaisviikonloppuna 27.4. -  28.4.

la 12:00 - 02:00 (keittiö 20)
su 12:00 - 19:00 (keittiö 18)

Toukokuusta alkaen
 

pe 12:00 - 21:00 (keittiö 20)
la 12:00  - 21:00 (keittiö 20)
su 12:00 - 19:00 (keittiö 18)

Aukioloajat

AJANKOHTAISTA

Ajankohtaista
BISTRO BAR POTKURI, KLAMILAN SATAMA, VIROLAHTI

 

Kalasatamantie 148, 49860 Klamila
p. 041 312 0359

ravintola@bbpotkuri.fi 

 

  • Instagram
  • Facebook
Ota yhteyttä! 

Huomioithan, että emme ota vastaan pöytävarauksia, mutta suosittelemme yli
8 henkilön seurueille ennakkoon ilmoittautumista palvelun sujuvoittamiseksi.


 

Kiitos!

info
bottom of page